8. SISÄLLISSOTA

Lupasin tuolla aiemmin, että kirjoitan Sisällissodasta Tampereella - tuosta Suomen historian karmeasta ja verisestä tahrasta, jonka hurjimmat tapahtumat keskittyivät juuri Tampereelle ja sen ympäristöön.

Lueskelin taas kerran Tampereen taistelun ja sen jälkeisen verisen selvittelyvaiheen kuvauksia.
On vaikea uskoa, miten lähellä nuo tapahtumat ovat - viimeiset osallistuneet ovat vasta hiljan poistuneet keskuudestamme. Eikä heidän poistumisensa oleellisesti tilannetta helpota.
Ei historia voi, eikä se saakaan hävitä.
Kun naapurit tappavat naapureita, haavat ovat syvät ja saavat ollakin.
Tämän sodan arvet näkyvät kaiken ikäisten Tamperelaisten asenneympäristössä edelleen.
Sen ymmärtämiseksi ei riitä minun blogini.

Siksi päätin luovuttaa ja valita aiheeseen liittyvän "kevyen" tien.

Paljon ennen kuin murrepakinat olivat muotia aloitti Tamperelainen Erkki Kanerva kirjoittamaan pohjois-hämäläisellä murteella pakinasarjaa Yrjöstä.
Yrjö oli Tampereelle muuttanut tehdastyöläinen, joka kirjoitteli kirjeitä kotiväelleen.
Kirjoittaja käytti nimimerkkiä Jammu ja suosittuja pakinakirjoja on julkaistu useita 1970-luvun alusta lähtien.
Tähän aiheeseen kopioin sarjan viidennestä kirjasta " Yrjö asialla" poikkeuksellisesti Yrjön isän kirjoittaman kirjeen.

Tuleepahan samalla kerrattua edellisen kirjoitukseni murreoppeja ja pääsen tästä ikävästä aiheesta yli niin kepeästi, kuin se yleensä on mahdollista.

Suora lainaus kirjasta Jammu : " Yrjö asialla ", Kirjoittaja ja kuvittaja Erkki Kanerava. [Kustannusmiehet ky ,Tampere,1978 ] 

7. MORO. MORO. MORO,MORO.

Olen ottanut asiasta selvää.

Siis kielestä.

Hämmästelkää.

Tampereen murre on Tampereella puhuttu hämäläismurteiden sydänhämäläisiin murteisiin kuuluva suomen kielen murre. Peruspiirteiltään murre ei juuri poikkea muista hämäläismurteista, mutta siinä on muutamia sen niistä erottavia piirteitä.

Hämäläismurteet ovat yksi suomen kielen kahdeksasta päämurteesta ja se kuuluu niiden  länsimurteiden pääryhmään.

Hämäläismurteiden äänne- ja muotopiirteitä ovat:

- Lyhyt vokaali tavuissa, joiden loppukonsonantti on h: pyhkiä, vahtera, hihna.
- Diftongit uo, yö ja ie avartuneet (nuari tyämiäs).
- Vokaaliyhtymien ea, eä ja oa, öä asemesta on pitkä vokaali (korkee, paljoo).
- Painottoman tavun i-loppuisen diftongin jälkikomponentin kato (annon : annot : anto).
- t on mukautunut sanan lopussa ja sanan sisälläkin seuraavan k:n tai p:n kaltaiseksi (mikkä´mitkä´, pojak kuulee ´pojat kuulee´, suurep puut ´suuret puut´) .
- Konsonantit ovat määräehdoin (ns. yleisgeminaatio) kahdentuneet: sannoo ´sanoo´, takkaa´takaa´.
- Sanansisäiset n, m, l, r voineet kahdentua (viimme, koirra).
- Yleiskielen ts-yhtymän vastineena on aina tt (katton ´katson´).
- Yleiskielen d:n vastineena on omaperäisissä sanoissa l tai r (lahlen, lahren ´lahden´); vierassanoissa saattaa kuitenkin esiintyä d tai jopa t.
- k:n astevaihtelutyypit jallaat, märräät halloot.
nk useimmiten ilman astevaihtelua (kenkä : kenkät).
- 3. infinitiivin illatiivin tunnuksettomat muodot (huutaan).
- Pronominien taivutusmuodot toi : tota : tolle; noi : noita : noille.

Hämäläismurteiden sanastopiirteitä taas ovat

- Sellaiset pikapuhemuodot kuin ei tu ´ei tule´, en sa ´en sano´.
- hinen-loppuiset adjektiivit (kylmähinen, nälkähinen).
- Persoonapronominien monikkomuodot eräissä taivutusmuodoissa (meitin, meitille, teittiä).
moise-vartaloisten pronominaalien sellaiset rinnakkaismuodot kuin esimerkiksi semmotten, tommottia.
- Rakenne panna + 2. infinitiivin instruktiivi käsky- ja kehotusmuotona (pas nyt tehren ´tee´,pankaas nym mennen ´menkää´.)

No sitten ne nimenomaan Tampereen murteen äänne- ja muotopiirteet :

- Välivokaalia esiintyy (talvella tai talavella).
- Kaksois-l (ll) on i:mäinen, kun edellä on a, o tai u ja jäljessä i (kauppahal´l´issa), joskus myös yksinäis-l (ol´i). Tätä ilmiötä on myös Tampereen länsipuolisissa murteissa, mm. Tottijärvellä, Hämeenkyrössä, Viljakkalassa ja Ikaalisissa.
- a voi ääntyä pyöreänä, vähän o:ta muistuttavana.
- n puuttuu monesti sanan lopusta.

Ja lopuksi Tampereen murteen sanastopiirteet

- Tampereella esiintyy usein persoonapronominien pikapuhemuotoja mää ja sää. Näitä muotoja myös pidetään hyvin tamperelaisina. Mää- ja sää-persoonapronominit eivät kuitenkaan ole olleet vanhastaan ominaisia Tampereen seudun hämäläismurteille. Niissä vallitsevina persoonapronomineina ovat olleet hämäläiseen tapaan minä ja sinä, painottomissa yhteyksissä myös ma ~ mä, sa ~ sä. Pronominien asut mää ja sää ovat vanhalta murrelevikiltään lounaissuomalaisia; lähinnä Tamperetta niitä on esiintynyt Ala-Satakunnan murteissa. Hämäläisiäminä (ma, mä) ja sinä (sa, sä) -pronomineja kuulee kuitenkin myös Tampereella.
- Kaksois-l:n lyhentyminen eräissä sanoissa: kylä, täälä, siälä.
- ´Kuka´-, ´ketkä´-merkityksiset pronominit kekä, kekkä.

Voi elämän kevät. Olisiko sittenkin kannattanut muuttaa latinaan ?

Siis vahtera,koirra,kenkät,täälä,kekkä,mää,katteli,vuaret,puhrasta,soraj jäläkee …

No. Onneksi netistä löytyy taas koulutusmateriaalia:

OPISKELEMAAN !

Lisäys 11.05.2011


Tänään uutisoitiin Liisa Mustanojan väitöstutkimuksesta, joka on reaaliaikatutkimus Tampereen puhekielestä. Referaatissa oli mielenkiintoinen kohta:

Yhteisönkin tasolla Tampereen puhekielen voidaan todeta muuttuneen ajan myötä, mutta sen tunnistettavuus on edelleen säilynyt. Esimerkiksi persoonapronominit sää ja mää, nuari tyämiäs -tyyppinen diftongien avartuminen sekä yleiskielen ts-yhtymän vastineena esiintyvä vaihteluton tt (mettä, mettän) näyttävät kuuluvan vahvasti nykytamperelaiseenkin kielenkäyttöön. Tampereen puhekieli vaikuttaa voivan hyvin myös pragmatiikan tasolla: ei tehrä tästä ny numeroo -asennetta on löydettävissä myös uudemmasta aineistosta. Tamperelaispuhujiin stereotyyppisesti liitettävän nääs-partikkelin esiintyminen on sen sijaan vähäistä. Lauseessa samantyyppisessä tehtävässä esiintyvän kato-huomionkohdistimen käyttö taas on vuosituhannen taitteeseen tultaessa lisääntynyt (käytiin kato Alarannassa ja ostettiin kato mustaamakkaraa).


" Nääs" ei siis olekaan enää kovin tyypillistä, nääs. Ota tästä nyt sitten selkoa !