10. MANSEROCK

Tuolla sivulla ” 5. MUITA KUULUISUUKSIA KUIN MINÄ” tuli mieleen, että  on pakko avata vähän nyky-Tampereen tunnetuinta tuotetta, Manserockia.

Tuote ei ole mikään bisnesmiesten keksintö, vaan jopa näin turkulais-helsinkiläisellä taustalla tarkasteltuna ilmiö, joka hakee vertaansa. Eikä löydä.

Se, mitä nykyään käsitetään rock-musiikilla, ”syntyi ” todella karkeasti oikaisten 50-luvun lopulla Yhdysvalloissa nuorisomusiikiksi  - uusi käsite sekin.
Sen aikaisella mediavauhdilla leviäminen kesti aikansa ja Suomessa 60-luku meni aika hapuillen, vaikka innokkaita yrittäjiä riittikin. Musiikki oli kuitenkin pääosin käännösmusiikkia.

Vasta 70-luku oli Suomessa varsinaisesti kotimaisen rockin syntyaikaa.
Sen syntymistä edesauttoi valtavasti omalinjainen helsinkiläinen levy-yhtiö Love Records ja eräät Tamperelaiset muusikot, joita kutsuisin ”älykköduunareiksi”, keulilla tietysti Juice Leskinen.

Tamperelaisten linja oli olla piittaamatta maailman glamourista ja luoda suomalaista omaa rock-musiikkia suomalaisilla sanoituksilla ja suomalaisella rahvaanomaisuudella.
Sitä on Manserock. Alun perin. Tyylikkäimmilläänkin.
Kuulostaa simppeliltä, mutta askel oli valtava.

Jos halutaan vain yksi kappale edustamaan tuota aikakautta, niin se on Leskisen Marilyn.
Kun sen kuuli eka kerran, hämmästyi:
Tämä on suomea ja suomessa sävelletty. Ja toimii.
Kun sitä kuuntelee nyt, se kertoo myös paljon enemmän Manserockista; kaikki suuri ja hieno maailmanmeno on meille kaukaista ”unelmaa”. Sanoitus on hyvä ja nerokas esimerkki siitä, mihin Suomen kieli taipuu. Sitä ei vaan aiemmin osattu käyttää. 

 

Kyllähän 60-luvullakin Tampereella jotain tapahtui, mm. ”Hair”-musikaalin esitys, mutta vasta 70-luku synnytti Manserockin.

Suuria nimiä olivat Juice Leskinen, Alwari Tuohitorvi, Kaseva ja Virtanen.

Kun vuosikymmenen loppupuoli vielä oli karun punkrockin  voittokulkua, se sopi työläiskaupunkiin kuin leka alasimeen.
Suurten nimien ja punkin vanavedessä syntyi liuta uuden aallon kovia yhtyeitä; suurimpina Eppu Normaali, Popeda ja Kari Peitsamo.

Manserockin huikea kasvu virkisti kaupungin musiikkielämää muutenkin, syntyi  mm. ”oma” levy-yhtiö Poko-Rekords ja  ”Soundi”-lehti.

Tässä on Manserockin perusta lyhyesti kerrottuna. Hyvältä perustalta oli helpompi ponnistaa; maineeseen nousi uuden aallon myötä mm. Kollaa Kestää, Sensuuri, Karanteeni jne.

Tarkempia tarinoita löytyy netistä useampiakin. Mieluusti Tamperelaiset puhuvat edelleen Manserockista, mutta minun kalenterissani sen aikakausi päättyi viimeistään 80-90-luvun taitteessa.
Jättiläiset tietysti jäivät ja voivat osin edelleenkin hyvin, mutta uutta omanlaista ei ole syntynyt.

Eikä tarvitse. Kun Suomen musiikkihistoriaa kirjoitetaan ja luetaan satojen vuosien päästä, Manserock tulee olemaan populaarimusiikin historian suurin ”ilmiö”.

Ja Juice Leskisen nimi tulee elämään ikuisesti Suomen kielen käytön edistäjien ja taitajien rivistössä. Vieläpä aivan alkupäässä.

Tampere voisi hyödyntää  historiallisen Manserock ilmiön paljon nykyistä paremminkin.

7. MORO. MORO. MORO,MORO.

Olen ottanut asiasta selvää.

Siis kielestä.

Hämmästelkää.

Tampereen murre on Tampereella puhuttu hämäläismurteiden sydänhämäläisiin murteisiin kuuluva suomen kielen murre. Peruspiirteiltään murre ei juuri poikkea muista hämäläismurteista, mutta siinä on muutamia sen niistä erottavia piirteitä.

Hämäläismurteet ovat yksi suomen kielen kahdeksasta päämurteesta ja se kuuluu niiden  länsimurteiden pääryhmään.

Hämäläismurteiden äänne- ja muotopiirteitä ovat:

- Lyhyt vokaali tavuissa, joiden loppukonsonantti on h: pyhkiä, vahtera, hihna.
- Diftongit uo, yö ja ie avartuneet (nuari tyämiäs).
- Vokaaliyhtymien ea, eä ja oa, öä asemesta on pitkä vokaali (korkee, paljoo).
- Painottoman tavun i-loppuisen diftongin jälkikomponentin kato (annon : annot : anto).
- t on mukautunut sanan lopussa ja sanan sisälläkin seuraavan k:n tai p:n kaltaiseksi (mikkä´mitkä´, pojak kuulee ´pojat kuulee´, suurep puut ´suuret puut´) .
- Konsonantit ovat määräehdoin (ns. yleisgeminaatio) kahdentuneet: sannoo ´sanoo´, takkaa´takaa´.
- Sanansisäiset n, m, l, r voineet kahdentua (viimme, koirra).
- Yleiskielen ts-yhtymän vastineena on aina tt (katton ´katson´).
- Yleiskielen d:n vastineena on omaperäisissä sanoissa l tai r (lahlen, lahren ´lahden´); vierassanoissa saattaa kuitenkin esiintyä d tai jopa t.
- k:n astevaihtelutyypit jallaat, märräät halloot.
nk useimmiten ilman astevaihtelua (kenkä : kenkät).
- 3. infinitiivin illatiivin tunnuksettomat muodot (huutaan).
- Pronominien taivutusmuodot toi : tota : tolle; noi : noita : noille.

Hämäläismurteiden sanastopiirteitä taas ovat

- Sellaiset pikapuhemuodot kuin ei tu ´ei tule´, en sa ´en sano´.
- hinen-loppuiset adjektiivit (kylmähinen, nälkähinen).
- Persoonapronominien monikkomuodot eräissä taivutusmuodoissa (meitin, meitille, teittiä).
moise-vartaloisten pronominaalien sellaiset rinnakkaismuodot kuin esimerkiksi semmotten, tommottia.
- Rakenne panna + 2. infinitiivin instruktiivi käsky- ja kehotusmuotona (pas nyt tehren ´tee´,pankaas nym mennen ´menkää´.)

No sitten ne nimenomaan Tampereen murteen äänne- ja muotopiirteet :

- Välivokaalia esiintyy (talvella tai talavella).
- Kaksois-l (ll) on i:mäinen, kun edellä on a, o tai u ja jäljessä i (kauppahal´l´issa), joskus myös yksinäis-l (ol´i). Tätä ilmiötä on myös Tampereen länsipuolisissa murteissa, mm. Tottijärvellä, Hämeenkyrössä, Viljakkalassa ja Ikaalisissa.
- a voi ääntyä pyöreänä, vähän o:ta muistuttavana.
- n puuttuu monesti sanan lopusta.

Ja lopuksi Tampereen murteen sanastopiirteet

- Tampereella esiintyy usein persoonapronominien pikapuhemuotoja mää ja sää. Näitä muotoja myös pidetään hyvin tamperelaisina. Mää- ja sää-persoonapronominit eivät kuitenkaan ole olleet vanhastaan ominaisia Tampereen seudun hämäläismurteille. Niissä vallitsevina persoonapronomineina ovat olleet hämäläiseen tapaan minä ja sinä, painottomissa yhteyksissä myös ma ~ mä, sa ~ sä. Pronominien asut mää ja sää ovat vanhalta murrelevikiltään lounaissuomalaisia; lähinnä Tamperetta niitä on esiintynyt Ala-Satakunnan murteissa. Hämäläisiäminä (ma, mä) ja sinä (sa, sä) -pronomineja kuulee kuitenkin myös Tampereella.
- Kaksois-l:n lyhentyminen eräissä sanoissa: kylä, täälä, siälä.
- ´Kuka´-, ´ketkä´-merkityksiset pronominit kekä, kekkä.

Voi elämän kevät. Olisiko sittenkin kannattanut muuttaa latinaan ?

Siis vahtera,koirra,kenkät,täälä,kekkä,mää,katteli,vuaret,puhrasta,soraj jäläkee …

No. Onneksi netistä löytyy taas koulutusmateriaalia:

OPISKELEMAAN !

Lisäys 11.05.2011


Tänään uutisoitiin Liisa Mustanojan väitöstutkimuksesta, joka on reaaliaikatutkimus Tampereen puhekielestä. Referaatissa oli mielenkiintoinen kohta:

Yhteisönkin tasolla Tampereen puhekielen voidaan todeta muuttuneen ajan myötä, mutta sen tunnistettavuus on edelleen säilynyt. Esimerkiksi persoonapronominit sää ja mää, nuari tyämiäs -tyyppinen diftongien avartuminen sekä yleiskielen ts-yhtymän vastineena esiintyvä vaihteluton tt (mettä, mettän) näyttävät kuuluvan vahvasti nykytamperelaiseenkin kielenkäyttöön. Tampereen puhekieli vaikuttaa voivan hyvin myös pragmatiikan tasolla: ei tehrä tästä ny numeroo -asennetta on löydettävissä myös uudemmasta aineistosta. Tamperelaispuhujiin stereotyyppisesti liitettävän nääs-partikkelin esiintyminen on sen sijaan vähäistä. Lauseessa samantyyppisessä tehtävässä esiintyvän kato-huomionkohdistimen käyttö taas on vuosituhannen taitteeseen tultaessa lisääntynyt (käytiin kato Alarannassa ja ostettiin kato mustaamakkaraa).


" Nääs" ei siis olekaan enää kovin tyypillistä, nääs. Ota tästä nyt sitten selkoa !