22.1.2011

1. MUTTA MINNE ?

En minä umpimähkään aio muuttaa. Olen aloittanut asuinalueanalyysin.

Mikä onkaan tehokkaampi tapa selvittää eri kaupunginosien asuinviihtyvyys kuin internet.

Heti ensi googletuksilla minulle avautui uusi maailma. Tampereella on muitakin kaupunginosia kuin Keskusta, Pispala, Tammela ja Hervanta.
Päässäni on nyt liuta sellaisia hauskoja nimiä kuin Hyhky, Epilä, Tahmela, Nekala jne.
On niillä alennusmyyntipukumiehillä ollut lystiä siellä kaupungintalolla, kun ovat näitä kehitelleet. Oletan, että yli puolet nimistä on keksitty viraston pikkujoulujen jälkeisenä päivänä.
Ja sitten pukumiehet ovat nauraa käkättäneet oivallustensa päälle.

Nimien perusteella on hyvä aloittaa karsinta.
Kun muutenkin ikää tulee koko ajan lisää, en kyllä aio lisätä sitä asumalla Taatalassa. Tai Ristinarkussa.
Tahmela ei kuulosta mitenkään erityisen pirteältä, Lentävänniemi sen sijaan hyvinkin vauhdikkaalta samoin kuin Villilä.
Olen ylväs mies, joten en mitenkään voi kuvitella eläväni anteeksipyydellen Sorilassa.
Olen myös hyvin itsenäinen ja boheemi, joten Kyttälä ei oikein sovi minulle. Vai onko sinne eksynyt pääasiassa yhden ammattikunnan edustajia ?


Tämä merkki on lainattu partiolippukunnan sivulta. En ole koskaan itse ollut partiolainen, mutta kunnioitan suuresti harrastusta. Tälle lippukunnalle on varmasti kyllästymiseen asti tarjolla järjestyksenpitovuoroja leireillä.

Armonkallio, Veisu, Messukylä ja Kaanaa kuulostavat kovin henkeviltä tällaiselle pakanalle.
Mutta ei hätää, hirmu paljon löytyy sopivan nimisiä asuinpaikkoja.
Kissanmaalla ei voi asua kuin mukavia ihmisiä. Muita mukavia eläinaiheita ovat mm. Kaakinmaa ja Hallila.
Juhannuskylässä ja Järvensivussa kuulostaa olevan ikuinen kesä.
Pieni mutta ponteva pohjalainen minussa on aivan ihastunut Härmälään, sisäinen merimies taas Lakalaivaan.
Vähän nuorempana nousukkaana olisin varmasti etsinyt kotia Muotialasta.
Ja ainahan meillä on Keskusta. Tosin siitä tulee mieleen 1,5 metriä pitkä puppupuhegeneraattori tupee päässä kertomassa miksi juuri Jänkämöisten Öppölään pitää rakentaa 14 miljoonan euron silta.
Vähän samaan kategoriaan sijoittuu Kaleva. Minulle ainoa oikea presidentti on  Kekkonen, joten sopiihan sekin. Olisi oikeastaan hienoa.

Mitä sitten kostuin tästä nimianalyysistä ? No en mitään. Enhän minä edes tiedä, onko kaikilla alueilla lainkaan asuntoja.
Niin. Ja ehkä minun pitää olla varovainen näissä nimien arvostelussa – löytyyhän Turusta mm. Pallivaha ja Muhkuri, vaikka eivät nyt ihan kaupunginosia olekaan.

Uusi googletus vei minut keskustelupalstoille. Keskustelupalstat ovat kivoja. Siellä voi esimerkiksi viettää kolme vuotta keskustelemalla siitä, miten riisi pitää keittää. Pieni aika, kun ajattelee miten tärkeää asiaa käsitellään.
Keskustelupalstojen perusteella laadin hienon fördelar/nackdelar taulukon eri alueista.
Käytin nk. hyvin sumeaa logiikkaa suodattaessani annettuja tietoja ja niiden merkitystä minulle.
Tulosten havainnollistamiseksi vein ne oheiselle kartalle. Punaisella kolmiolla olen merkinnyt alueen saamat moitteet, vihreällä kehulausunnot.
Kartasta voi yhdellä silmäyksellä havaita, että tehdystä analyysistä ei ollut mitään hyötyä.
Mutta aikaa siihen meni paljon. Olin ainakin sen ajan poissa pahanteosta.





Liikenneyhteydet. Tämä on hyvä lähtökohta. Olen yksityisautoilija jo ihan siitä syystä, että haluan itse päättää milloin lähden ja minne menen.
Käytän kuitenkin julkisia liikennevälineitä esimerkiksi tärkeiden tapahtumien yhteydessä. Tällaiset tapahtumat järjestetään tyypillisesti pikkutunneilla kantakaupungissa. Tapahtumasta kotiin pääsy on hyvä lähtökohta selvittää liikenneyhteyksien toimivuus.
" Yöajan liikenne" - kartta näytti oikein hienolta mustekalalta. Sen mukaan Tampereen joukkoliikenne lupaa huolehtia minut kohtuullisen kävelymatkan päähän asunpa melkein missä vaan. Ystävällistä.

Mutta liikenteeseen liittyy muitakin aspekteja. Välillä minusta on tuntunut, että kohtaloni on kytketty lentokenttiin. Lapsuudessa asuin Ruskon lentokentän kiitotien jatkeella. Osasin tunnistaa Convair Metropolitanin ennen kuin oman isäni.
Viimeiset vuodet olen kyyristellyt Helsinki-Vantaan ykköskiitotien laskeutumislinjalla. Tuskin Tampereen kentän liikenne on yhtä vilkasta, mutta olen kyllä jo mielestäni kärsinyt osani lentomelusta.
Erityisesti, kun Tampereella on tarjota ajoittain myös Hornet - melua, tuota kaikkien ihmisen kehittämien melulaitteiden kuningasta. Se ei ainakaan melua tyhjästä. Eikä halvalla.

Tämä ei juuri mitenkään liity aiheeseen. Siksi lisäsin sen tähän. Olen napannut sen vuoden 2009 Helsinki Air Showssa.

Vielä liikenteestä.
Kiinteistövälittäjien ilmoituksista saa mielenkiintoista liikennetietoa. Ne on vain osattava tulkita.
” Hyvien liikenneyhteyksien varrella ” tarkoittaa tyypillisesti asuntoa kiinni moottoritiessä, mutta kaukana liittymästä.
” Erinomaisten liikenneyhteyksien varrella” tarkoittaa asuntoa, joka on junaradan ja moottoritien välissä.
” Julkisten liikenneyhteyksien välittömässä läheisyydessä” tarkoittaa, että lentokoneet laskeutuvat talon yli nokkapyörä katonharjaa hipoen.
” Kävelymatka lähimmälle pysäkille ” tarkoittaa juuri sitä mitä siinä lukeekin. Pitää vain jaksaa kävellä. Toinen vaihtoehto on, että pysäkiltä menee bussi kahdesti päivässä.
Saattaa olla, että en suorita liikenneanalyysiä kiinteistöilmoitustenkaan perusteella.

Kaiken kaikkiaan suorittamani liikennekartoitus ei tuonut mitään muita perusteita paikan valintaan kuin sen, että yritän karttaa lentokentän kiitotien jatkeita.
Yleisen elämänkokemukseni perusteella tämä tarkoittaa, että tulen asumaan suoraan kiitotien jatkeella.
Voisin siis oikeastaan etsiä asuntoa suoraan sieltä.

Yhden asian vuosien hotellielämä on opettanut. Sairaaloiden ja paloasemien läheisyys tuo kiusallisia hälytysajoneuvoääniä, vaikka oikealla asialla liikkuvatkin.


Tämän olen ottanut varhain aamulla Tamperelaisen hotellin ikkunasta. Paloasema on upea. Täyslähtö ikkunan alta aamuyöstä ei välttämättä ole kovin virkistävää kuultavaa. Tai siis on. On se. Hyvinkin virkistävää.

Kartoitan siis myös sairaaloiden ja paloasemien sijainnit. Helppoa.

Olen liikkuva ihminen. Liikuntamahdollisuudet ovat asuinpaikan valinnassa ohjaava tekijä.
Mutta nyt iskee karu totuus vasten kasvojani.
Tamperelaiset eivät taida juuri liikkua – pyörätieverkosto, ulkoilualueet ja uimahallitarjonta on valovuoden päässä Pääkaupunkiseudusta.
Verorahat on kohdennettu johonkin ihan muuhun. Tulee olemaan mielenkiintoista selvittää, mihin Tamperelaiset käyttävät sen ajan, kun Helsinkiläiset uivat ja ulkoilevat. Voihan olla, että fyysisten harrastusten summa on silti vakio.
Merkitsen tämän tutkimustehtävävihkooni.

Koska liikuntamahdollisuudet ovat joka puolella lähes yhtä onnettomat, nekään eivät ohjaa paikan valintaani.

Olen tehnyt päätökseni. Käytän tieteellisistä metodeista täsmällisintä.
Tulostan tuon ensimmäisenä kuvana olevan Tampereen kartan.
Kömmin huomenna pihavarastoon ja etsin tikat.

Heitän viidestä metristä itselleni viisi aluetta, joista aloitan kodin etsinnän.





[ Sivun kuvat: Hornet ja Tampereen paloasema, omia, vapaasti käytettävissä]

2 kommenttia:

  1. Sitten kun keksit lisää pitävämpiä valintakriteereitä, niin voin suositella Expert Choice - ohjelmaa valinnan tekemiseen. Sillä saat selville parhaan vaihtoehdon antamiesi valintaperusteiden ja niiden painotusten mukaan.

    Lisäksi siinä on se hieno ominaisuus, että jos tulos ei satu miellyttämään, niin voit muutella painotuksia niin, että saat haluamasi tuloksen :)

    Tarvitseeko edes mainita, että kyseinen ohjelma on käytössä eräässä suurehkossa ministeriössä...

    - Syvä Miete -

    VastaaPoista
  2. Ihan näen silmissäni mainoslauseen " … our unique Expert Choice specialists program gives outstanding tool for skilled professionals in making right decisions… ".Mikä ehkä onkin totta. Noiden käytössä vaan unohdetaan usein, että ne on vain työkaluja ja sellaisiakin ainoastaan ammattilaisten käsissä.
    Mutta tulos näyttää uskottavalta, kun se on tehty Expert Choise valinnoilla...;)!

    VastaaPoista