6. EN TIEDÄ, MITÄ EN TIEDÄ

Näyttää siltä, että muutaman kuukauden päästä olen tamperelainen.

Kotipaikka: Tampere.

Kuulostaa hassulta. Ja pistää miettimään yhä pienempiä asioita.

Ihmisen arkeen kuuluu ympäristön tunteminen. Kun nykyään astun ovesta ulos, tiedän katsomattakin, mitä on vasemmalla, oikealla, edessä.
Kotikaduilla tapaan ihmisiä ja eläimiä, joita en välttämättä tunne, mutta olen nähnyt tavattoman monta kertaa.

Lähden tankkaamaan auton ja ajan enempää ajattelematta tuttua reittiä tutulle huoltoasemalle jossa tankkaan tutusta tankista ja kassalla maksan tutulle myyjälle.

Tarvitsen kalustemaalia, auton tuulilasin pyyhkijät ja ruokaa.
Matka jatkuu enempää ajattelematta kohti tuttua rautakauppaa ja tuttua autotarvikeliikettä. Ruokakauppa on tietysti tuttu ja toiminta hyllyjen välissä on nopeaa. Kaikki on tutuilla paikoilla.
Ajoreittiä ei tarvitse ajatella, ei kaistanvaihtoja, ei liittymiä, ei edes ajonopeutta. 

Joku on vuosien aikana koodannut kaiken tuon tarpeellisen tiedon päähäni. Siellä on jopa tyypilliset tutkauspaikat. Siellä on taltio myös siitä, että tällä pätkällä kuuluu ajaa 100 km/h, vaikka nopeusrajoitus on 70 tai 80km/h. Niin me olemme kaikki tehneet vuosikymmeniä ja liikenne sujuu.

Kotiinpääsyn jälkeen iltakävely onnistuu helposti tuttuja reittejä. Kelloa ei tarvitse edes vilkaista, kun kaikki variaatiot lenkeistä on kokeiltu moneen kertaan.

Kodin ja naapuruston ääniä ei edes huomaa, koska ne ovat kaikki tuttuja.

Koko tämä päänsisäinen tietopankki muuttuu muutaman kuukauden päästä tyystin tarpeettomaksi.

Miten kauan kestää, ennen kuin uusi turvatiedosto on rakennettu ?

Tulen varmasti käyttämään valtavan määrän aikaa hukkaan. Joudun etsimään asioita, jotka nyky-ympäristössä ovat itsestään selviä.
Kuljen tarpeettoman mutkikkaita reittejä enkä osaa kiertää ruuhkia. Liikenteessä joudun taatusti vaaratilanteisiin, koska en tunne turistiansoja. Ainakin Helsingissä niitä on yllin kyllin; epäloogisesti jakautuvia ja mutkittelevia kaistoja, yhtäkkiä hetkeksi samalle kaistalle tunkevia raitiovaunuja, oudosti toimivia liikennevaloja jne.
Kirjastot, terveyspalvelut yms. Kaikki outoja.

On kai vaan otettava ilo irti siitäkin, että tuntee olevansa joka ikisessä kaupassa eksyksissä.
Ja siitä, että vahingossa tervehtii joitain ventovieraita, koska sattuvat muistuttamaan jotain puolituttua.

Baarit. Missä voi piipahtaa tuntematta itseään alieniksi ? On esimerkiksi hiukan kiusallista, kun vasta pikkutunneilla huomaa, miksi kaikki miehet tässä paikassa käyttäytyvät niin yliystävällisesti.

Pyörätiet. Helsingin verkoston pahimmat sudenkuopat on siellä datapankissani. Miten moneen halkeamaan minun onkaan ajettava ja miten monta vannetta vaihdettava, kun en tunne – NYT se tulee – rotvallin reunojen korkeuksia.

Ulkoilualueet. Tunnen Luukkaan, Nuuksion, Karjakaivon yms.metsät niin, etten karttaa tarvitse. Miten usein tulen eksymään ? Hätäkeskuksen vakioasiakas ?

Kesäiset rannat. Kaikki tutut poukamat, joissa voi makoilla vaikka vaatteitta jäävät taakse. Miten ihmeessä löydän uudet piilopaikat ?

Ja voi kauhistus. Kaikki tietävät käyttämässäni uimahallissa, missä on minun paikkani saunassa ja porealtaalla. Miten kauan menee näiden tärkeiden reviirivaltausten kanssa ?

Niin paljon nollattavaa ja uudella korvattavaa tietoa. 

Ihan pelottaa.

Tiedän kyllä, ettei tällä linkillä ole mitään tekemistä kauppoihin eksymisen kanssa, mutta kun se alkoi soimaan päässäni, pistän sen tähän loppuun teitäkin piristämään. Kappaleella on silti sanomansa.

 [ Tämän sivun kuvat ovat nethakujen tuloksia, ei lähdetietoja ]